Sivut

tausta

9.5.2013

I'm a cyborg but that's okay

Arvatkaas mitä tällä kertaa mulla on meneillään! Olen osallistumassa koulun larppaus-kurssiin (3 op)! :D Jos joku ei ole vielä kyseiseen toimintaan törmännyt, niin lyhenne LARP tulee sanoista Live Action Role Playing. Toisin sanoen tehdään aika samaa kuin sillon pienenä kun leikittiin prinsessaa tai vaikka kotia. Pelin ohjaaja päättää aiheen mitä leikitään, sitten puetaan kivat vaatteet päälle ja lisätään salaa äidin huulipunaa pisin poskia ja sitten mennään tiettyyn paikkaan ja aloitetaan leikkiminen!

No, noin se ainakin periaatteessa menee. :P Pelin ohjaaja siis keksii koko maailman, taustatarinan ja hahmot. Pelaajiksi tulevat valitsevat omat hahmonsa listalta ja pelin ohjaaja lähettää jokaiselle vielä tarkemman kertomuksen omasta hahmostaan, mitä muut eivät saa tietää. Sitten pukeudutaan aiheen mukaisesti, usein valmistetaan myös sopivat aseet (retkipatjasta ja jesarista miekka tms.) ja sitten mennään sopivaan paikkaan, esim. metsään, jossa kaikilla on oma hahmonsa, taustatarina tiedossa ja sitten peli alkaa. Tarkoituksena on viedä tarinaa eteenpäin kohtaamisten ja konfliktien kautta. Tarinasta löytyy aina hyvikset ja pahikset - tai ainakin vastapuolet, jolloin taisteluita syntyy. Tärkeää on osata improvisoida ja näytellä. koska sitä se larppaaminen on. Esimerkiksi nyrkkitappelut tehdään niin, että aluksi hahmot tekevät kivi-paperi-sakset ja lopputuloksen perusteella näyttelevät kohtauksen. Yleisöä ei tietenkään ole lukuunottamatta muita pelaajia, jotka ovat tilanteessa mukana omina hahmoinaan.

Meidän larppauksen maailma on post-apokalyptinen maailma, jossa viimeiset elossaolevat ihmiset taistelevat eloonjäämisestään. Lyhyesti kerrottuna taustatarina menee niin, että ihmiskunta löysi vuonna 2030 tjsp. kristalleja, joilla turvattiin energiantuotanto. Niiden piti olla ikuisia, mutta hupsista vaan, parisataa vuotta myöhemmin ensimmäinen sammui. Siinä vaiheessa oltiin opittu korvaamaan ihmisen osia erilaisilla laitteilla, joten vaikka sydämen pettäessä heitettiin kiva kone tilalle. Samaan aikaan ihmiset asuivat kaupungeissa jonkun kuplahässäkän tai muun vastaavan sisällä, koska kristallien louhimisen alettua metsät villiintyivät ja muuttuivat aggressiivisiksi. Osa ihmisistä vastusti koko touhua ja jäi elämään metsään. Tässä nämä kaksi puoliskoa, mekaaniset ja metsäläiset. Kun huomattiin kristallien sammuminen, niitä alettiin säästellä, koska kukaan ei enää muistanut miten muuten energiaa saataisiin tuotettua. Rahalla sai jäädä kaupunkeihin asumaan, muut heitettiin metsään. Kuten sanottu, larppi alkaa siitä kun viimeiset mekaaniset ja metsäläiset yrittävät parhaansa mukaan selviytyä vaarallisessa metsässä vihaten toisiaan.

En ole vielä saanut omasta hahmostani tarkempia tietoja (tänään pitäisi tulla iiiik!), enkä niitä tietysti täällä voi jaellakaan ennen larppia, mut olen mekaanisten puolella ja olen vähän sellainen haaveilija. Mulla on määritelty, että mun hahmolla täytyy olla kyborgikäsi, jonka hallitseminen on vähän arveluttavaa. :D Lisäks pelkään hirveesti verta ja mulla on sisko, joka koittaa parhaansa mukaan pitää huolta munsta. Mun hahmo on yks niistä lepposimmista, metsäläisten pulolelta löytyy esimerkiks sellanen, joka ei ikinä tapa vastustajaansa vaan roudaa sen mielummin kotiinsa ja kiduttaa kuoliaaksi. Toivon tosiaan et se mun sisko (joka on yks mun parhaista kavereista oikeesti) pitää munsta huolen, etten joudu tollasen vangiksi! D:

Ja tosiaan tämä pidetään toukokuun lopussa jossain soramontuilla KESKELLÄ YÖTÄ! ::D


Noniin, tämän nopsakan alkupuheen jälkeen siihen itse asiaan! Olen ihan innoissani jo miettinyt asua tota larppia varten. En tiedä miten paljon noihin yleensä nähdään vaivaa, mut mä olen ainakin tapani mukaan täysillä mukana! :P Jos asia saa kannatusta, voin kertoa puvustuksen edistymisestä ja sitten lopuksi kertoa miten larppaus meni. En ole tosiaan ikinä ennen larpannut, enkä ole ihan varma että mitä siellä ees kuuluu tehdä, mut kuten huomaatte, olen jo nyt ihan superinnoissani! :DD


Tässä mun ekat kasvomaskikokeilut. En oo vielä ihan varma teenkö lopullisesta ihan noin isoa, mut silmän ympärille se keskittyy, koska silmään tulee sit valkonen piilari! :)




Toi on siis tehty nestemäisellä lateksilla, kasvomaaleilla ja luomiväreillä.




Toinen kokeilu, kyborgikäsi! Samat välineet kun edellisessä, elektroniikkaosat revitty irti kaverilta saaduista rikkinäisistä digiboksista ja mokkulasta. Niitä oli niin hauska purkaa! :D

Ja hei hyviä uutisia! Jos haluutte itellenne tehdä tällasen käden, se on taatusti kesäisellä uimarannalla oikee katseenvangitsija, niin mulla on videotuto siihen! Tein sen lähinnä kurssikavereille, joten laatu ei ole maailman mahtavin, mut siitä ymmärtää mitä pitää tehä ja se on pääasia! :P Tästä katsomaan! (Huomatkaa kynsilakan muutos loppukuvaan. :DD )

Olen käynyt nyt myös kirppiksillä hakemassa kauheen kasan vanhoja vaatteita, joita seuraavaks alan työstämään. Vaatteet pitäis olla semmosta matskua, et ne olis voinu säilyä sen parisataa vuotta jossain raunioissa, koska kukaan ei enää muista miten vaikka jotain kangasta tehdään. Jokasella on tasan se yks asu jota käytetään koko ajan ja paikkaillaan parhaan mukaan.

Inspiraatiota olen hakenu esim.tän tyylisistä asuista.






Näillä matskuilla mennään! Parit farkut ja yhdet mustat housut, jotka menis vaikka norsulle (=paljon kangasta jee!). Pari kauluspaitaa, joista tulee jonkinnäkönen takki. Tosta sinisestä hapsunahkaliivistä en haluu tietää kuka sellasta on ikinä käyttäny, varsinkin kun sekin on kokoa norsu! :D Mut siitä sisäpuolesta saa hyvää mustaa tekonahkaa paikkapaloiks. :) Ylhäällä vielä parit vyöt, johto ja metalliromua, sekä yks tuhottu kaukosäädin. Tää koko kasa makso alle kympin. :) 




Tältä näyttää mokkula tavattuaan ystävänsä tongit... 


Jee, mut mä lähen nyt tekemään housuja! Eilen jo kavensinkin ne ja tein vähän reikiä, nyt pitäis viel paikata ja sotkee. :D Kommentit on aina tervetulleita ja voi kertoa myös omia larppikokemuksia tai ajatuksia tästä touhusta, mut etenkin kuulisin mielelläni et kiinnostaako teitä lukea mun puvun teosta? En mä sit enempää kerro jos ketään ei kiinnosta. Tai ehkä kerron silti koska oon niin innnoissssaniiiiiiiii! :DD 

3.5.2013

Pirtsakat vappukynnet ja kynsitaidetyöpaja HUOMENNA!

Toivottavasti kaikilla meni vappu hyvin ja vatsat on täynnä mansikoita ja hattaraa! Ite vietin vappuaaton sekä vapun kavereiden kanssa, vappuna uskallettiin jopa piknikille opiskelijahaalareissa, vaikka vähän vilpoista olikin. Tai ei ehkä olisi ollut, jos olis ottanut takin mukaan... Mut kun kesä alko jo, ei enää mitään takkia kuulu käyttää! :D 

Sattuneesta syystä mulla oli vain parikymmentä minuuttia aikaa taiteilla itelleni vapuksi kynnet, joten tyydyin monimutkasten koristelujen sijaan leikittelemään väreillä ja lätkäsemään päälle kunnon kerroksen hileitä! 



Samalla tuli testattua maaliskuussa alesta ostetut kolme Wild&Mildia,  keltainen Moon Walk, pinkki Tough Enough ja vihreä Neon Lime. Moon Walk ja Neon Lime olivat aika luiruja, kuten tuon väriset yleensäkin, ja kolme kerrosta molemmat vaativat kunnolla peittävään lopputulokseen. Tough Enough meni kahdella. 

Moon Walk vaikutti pullossa ollessaan vähän sinappisen väriseltä, josta en itse niinkään välitä, mutta kynnelle päästessään se osoittautui juuri sellaiseksi kirkkaan keltaiseksi jota olen vuosia etsinyt! (Oikeamman värinen alemmassa kuvassa)
Neon Lime on myös ihanan pirtsakka, mutta ei kuitenkaan liian silmiinpistävä. Tough Enoughista voisin sanoa, että se on täydellinen peruspinkki lakka. Pelkäsin sen olevan enemmän vispipuuron värinen, jolta se pullossa näytti, mutta onneksi se tummui kuivuessaan. Eikä vispipuurossakaan mitään vikaa ole, mutta mulla on jo ennestään sen värisiä lakkoja parikin kappaletta, joita en tietenkään kaupassa muistanut. :P 

Päällä vissiin Wet'n'wildin kirppikseltä löytynyt holohilelakka. En voi tarkistaa asiaa, kun kynsilakat ovat tällä hetkellä koululla. :D  





Yleensä mua ärsyttää näin yksinkertaiset lakkaukset, mut nämä ovat kyllä kivat! Värit leiskuvat ja hileet kimaltavat kevätauringossa ja mätsäs nää piknik-eväisiinkin loistavasti:





Ja sitten toiseen asiaan! Viime keväänä kaiken uupumuksen alla osallistuin koulullamme järjestettävään tapahtumaan, jossa pidin kynsitaidetyöpajaa. Taas olisi sen aika! Viime vuonna tapahtuma kulki nimellä Oko-operaatio (Oko = Ohjaustoiminnan koulutusohjelma), tänä vuonna nimi muuttui Toukotoriksi. Jos kiinnostaa tulla opastuksellani opettelemaan kynsitaiteilun alkeita tai haastaa itsensä vaikeampiin malleihin, tervetuloa! Otan mukaan myös tarvikkeita ja koristelutuotteita myyntiin, joten voi tulla myös täydentelemään varastojaan tai vaikka vain katsomaan ja hakemaan vinkkejä. :)

Alueelta löytyy myös muutama muu työpaja, markkina-alue, jossa opiskelijat myyvät itse tehtyjä tuotteitaan, sekä herkkuja, kasvomaalausta ja katuteatteria! Työpajojen hinta on 5€ sisältäen kaiken materiaalin, sisäänpääsy itse tapahtumaan on ilmainen. Tapahtumapaikka on Hämeenlinnassa HAMKin Lahdensivun kampuksella Ainola-rakennuksessa ja aukioloaika 10-15.




Tässä vielä tunnelmia edellisvuoden kynsitaidetyöpajasta. Leimat olivat kovassa suosiossa, samoin liukuvärjäys. Ja kuten huomaatte, kynsien pituudella ei ole väliä! (Oikean alakulman pääkallo-kynnet tein yhdelle pikkupojalle hänen pyynnöstään. :P )

Viime vuonna lupasin jopa kahdelle ekalle paikalle saapuvalle lukijalle ylläripalkinnon, mut ei kukaan ainakaan myöntänyt olevansa lukija... Katsotaan miten tänä vuonna käy! :)

22.4.2013

Kirppislöytöjä ja söpöjä purkkeja (DIY)

Hihah, täällä taas! Koska munsta oikeen tuli näin laiska bloggaaja... Ehkä mun pitäis tehdä postaus mun viikosta, niin näkisitte miks mulla ei ole aikaa bloggaamiseen! :D Mut mitä tässä turhia luettelemaan tekemättömiä töitä, mennään päivän aiheeseen! :)

Kävin täällä ensimmäistä kertaa parilla kirppiksellä, siis sellasilla joissa en ole ennen käynyt ja löysin kaikkea ihanaa!



Päivän saalis. Nämä kertoo niin paljon mun tän hetkisistä villityksistä! Olen ihan rakastunut pitsiliinoihin, lasipurkkeihin, värikkääseen lasiin (etenkin pinkki ja turkoosi) ja hopeanvärisiin tarjottimiin/tarjoiluastioihin. 



Lasipurkkeihin on ihanaa säilöä kaikkea pientä askartelusälää tai keittiön puolella esimerkiksi jauhoja tai makarooneja. 



Mun innostusta feikki-mariskooleista en ymmärrä vieläkään. Olen aina inhonnut niitä. Sitten sain jossain vaiheessa lahjaksi kirkkaan värisen aidon (ison) ja vähän ajan päästä vaaleanpunaisen feikin (pienen). Nyt mulla on niiden lisäksi yks pieni kirkas ja nyt nämä. Kattokaa nyt kun ne on niin kauniin värisiä! :D



Näille ihanuuksille mulla on tulevaisuudensuunnitelmia. Osallistuin pari kuukautta sitten ravintolapäivään ja pidin kavereiden avustuksella muffinssikahvilaa. Nyt meillä on kaikilla menoa seuraavaksi ravintolapäiväksi, mutta syksyllä osallistutaan varmaan uudelleen. Näillä kelpaa sitten tarjoilla ihana muffinssit pöytiin! :) 



Kielsin itseäni ostamasta mitään vaatteita, kun vaatekaapin peräseinä on jo nyt kaikesta tunkemisesta irti. Tämä oli silti IHAN pakko saada! :D Mekko on oikeasti ihan musta, mutta lisäsin vähän valoa kuvaan, jotta pitsit näkyy paremmin. Tämä menee ihan mahtavasti vaikka kesällä rannalla bikinien päälle heitettynä. :) 

Hinnat:
Pitsipöytäliina 2€
Lasipurkit 0,80€/kpl
Tarjottimet 2,80€/ 4 kpl
Mekko 1€


Jatketaan vielä vähän lasipurkeilla! Kuten sanoin, olen viime aikoina ihastunut lasiin. Se tuo niin kivasti värit esiin. Tässä pari ideaa vanhojen lasipurkkien koristeluun!




Erilaisia lasipurkkeja yhdistelemällä saa aikaan vaikka millaisia sisustuselementtejä! 
Iso purkki oikealla on ostettu Ikeasta. Kannen väliin on yksinkertaisesti heitetty kirppikseltä löytynyt vaaleanpunainen pitsiliina. Purkissa on ihanan värisiä karkkeja, mutta siinäpä vasta haaste pitää purkki täynnä! :D

Takana oleva, kookoshiutaleilla täytetty purkki on palvellut aiemmin tortillasoossipurkkina. Se punainen kämä, minkä nimeä en muista? :D Purkki on pesty, korkki maalattu akryylimaalilla ja kylkeen isketty tarra. Maali kestää normaalissa käytössä, mutta raaputtamalla se lähtee irti. Tiskauskin kannattaa siis hoitaa hellästi pehmeällä pesusienellä, jos on tarvetta.



Tämä herkullisin peikonräkätikkarein (selitän myöhemmin...) täytetty purkki oli ennen sillipurkki. Niissä haju tarttuu helposti kannen tiivisteisiin, mutta lasipurkki itse on ihan käyttökelpoinen. Suuaukon ympärille on sidottu silkkinauhasta rusetti. 


Purkkeja valitessa kannattaa miettiä vähän valmiiksi mitä sinne laittaa. Jos purkki on ollut käytössä elintarvikkeen säilömisessä ennenkin, kuten näissä, niihin on käytetty siihen soveltuvaa lasia, joten niitä voi myös jatkokäyttää samassa tarkoituksessa. Jos taas löydät kirppikseltä kivoja lasipurkkeja tai käytät sellaisia, joissa on ollut vaikka kylpysuolaa, niin niihin ei kannata pistää elintarvikkeita. Ne voi puolestaan täyttää vaikka helmillä, silkkinauhanpätkillä tai muilla pienillä aarteilla. :)


Ekstrana vielä yksi, kuukauden takainen kirppislöytö, maailman ihanin keltainen tuoli! Mulla on myös joku ihmeen tuolihamstraus menossa, mulla on täällä mun pienessä yksiössä jo ton lisäks yks toinen kirppistuoli, joka odottaa maalaamista turkoosiks, neljä ruokapöydän tuolia, yks vanha jakkara, Ikean Marius-jakkara, kirjotuspöydän tuoli ja kahden istuttava sohva. :D Mulla oli kyl alunperin toiveena saada pyöree ruokapöytä, jonka ympärillä olis vanhoja tuoleja, jokainen erilainen ja erivärinen, ehkä se haave lähtee tästä toteutumaan... :)




Mitä mahtilöytöjä te olette kevään aikana tehneet kirppiksiltä? Vai onko kirppisten kiertäminen ennemmin kesäharrastus?